Hyvän kohtelun suunnitelma

Epäasiallinen kohtelu ja häirintä ovat yleisen hyvän tavan vastaista toimintaa ja käyttäytymistä toisia kohtaan. Kaikki yhdistyksen jäsenet ja toimintaan osallistuvat ovat vastuussa asian puheeksi- ja esille ottamisessa. Sopivuuden rajat riippuvat henkilön omasta näkemyksestä ja kokemuksesta.

Hyvä kohtelu on yhteisön toimivuuden perusta. Mikäli terveydelle haitallista häirintää ja epäasiallista kohtelua ilmenee, siihen puututaan tässä ohjeessa kuvatulla tavalla.

Hyvä kohtelu

Parhaimmillaan muut ihmiset ovat voimavara elämässämme. Pahimmillaan aiheuttavat ahdistusta ja uupumusta. Hyvä kohtelu on pieniä arkipäiväisiä asioita. Sanoja ”ole hyvä” ja ”kiitos” kannattaa muistaa käyttää. Tervehdykseksi voi riittää pienikin pään nyökkäys.

Huolehdimme omalta osaltamme, että tieto kulkee. Annamme jokaisen sanoa sanottavansa keskeyttämättä. Kunnioitamme jokaisen työskentelyä ja pidämme kiinni sovituista aikatauluista ja tapaamisista.

Jos jokin asia vaivaa, kannattaa asia ottaa puheeksi kyseisen ihmisen kanssa. Takanapäin puhuminen ei saa mitään hyvää aikaiseksi.

Huumori auttaa jaksamaan. Ihmiset, jotka nauravat yhdessä, tekevät parempaa tulosta ja yhteistyötä. Huumorin kuuluu olla sillä tasolla, ettei se loukkaa ketään.

Siivoamme omat jälkemme aina tapaamisten ja tilaisuuksien jälkeen.

Pidämme kiinni yhteisesti sovituista asioista, vaikka ne eivät olisi itselle mieluisia.

Hyvä kohtelu on hyvää käytöstä.

Häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua ei hyväksytä

Kotkan Nuorten Jousten toiminnassa ei hyväksytä häirintää eikä epäasiallista kohtelua. Jokaisen on vältettävä sellaista muihin kohdistuvaa käyttäytymistä, joka aiheuttaa haittaa tai vaaraa heidän turvallisuudelleen tai terveydelleen.

Häirintään puututaan

Yhdistys huolehtii käytettävissään olevin keinoin, että terveydelle vaaraa aiheuttavaa häirintää tai epäasiallista käyttäytymistä ei esiinny. Vastuu tästä on ensisijaisesti kaikilla yhdistyksen jäsenillä ja toimintaan osallistuvilla, viimesijaisesti yhdistyksen hallituksella. Kaikkien odotetaan häirintää tai epäasiallista kohtelua havaitessaan ottavan sen puheeksi.

Mitä häirinnällä ja epäasiallisella kohtelulla tarkoitetaan

Häirintänä ja epäasiallisena kohteluna pidetään vakavanlaatuista kielteistä käyttäytymistä, joka on pitkään jatkuvaa ja toistuvaa. Joskus kertaluonteinen tilanne voi olla niin vakava, että myös se edellyttää puuttumista asiaan. Häirintäkokemus syntyy silloin, kun kielteisen käyttäytymisen kohteeksi joutunut kokee olevansa puolustuskyvytön tai ei voi itse hallita tilannetta.

Kielteinen käyttäytyminen voi ilmetä mm.
· sanattomina viesteinä (esim. ilmeet, eleet)
· yhteisöstä eristämisenä (esim. ei puhuta tai kielletään muitakin puhumasta henkilön kanssa, ei tervehditä, ei kuunnella, rajoitetaan mielipiteen ilmaisua tai keskeytetään toisen puhe jatkuvasti, eristetään työskentelemään muista erillään)
· jatkuvana perusteettomana arvosteluna ja vaikeuttamisena (esim. jätetään tiedonvälityksen ulkopuolelle, tekemistä mitätöidään tai arvioidaan väärin perustein, annetaan tarkoituksettomia tai osaamiseen nähden ala-arvoisia taikka mahdottomia tehtäviä tai toisaalta jätetään ilman tehtäviä)
· maineen tai aseman kyseenalaistamisena (esim. levitetään vääriä tietoja, puhutaan pahaa selän takana, haukutaan, nöyryytetään tai pilkataan)
· henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamisena (esim. huutaminen, suulliset ja kirjalliset uhkaukset, käsiksi käyminen, suora väkivalta tai sukupuolinen häirintä ja ahdistelu).

Häirintää ja epäasiallista kohtelua eivät ole
· tehtäviä ja työnjakoa koskevat asialliset päätökset ja ohjeet
· yhteisön ongelmien käsittely, vaikka ne herättävät epävarmuutta tai muita kielteisiä tunteita

Häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta ilmoittaminen

Häirintää ja epäasiallista kohtelua kokeneen tulee menetellä seuraavasti:
· ota tapahtunut puheeksi kiusaajan / häiritsijän kanssa
· ilmoita kiusaajalle / häiritsijälle, että et hyväksy hänen menettelyään
· pyydä, että hän käyttäytyy asiallisesti sinua kohtaan
· kerro selkeästi ja yksiselitteisesti, että koet hänen käyttäytymisensä kiusalliseksi ja loukkaavaksi
· pyydä häntä lopettamaan
Parhaimmillaan tilanne voi selvitä jo heidän kesken.

Mikäli tarvitset avuksesi tukihenkilöä, voit kääntyä yhdistyksen hallituksen puoleen.

Mikäli kiusaaminen ja epäasiallinen toiminta jatkuvat,
· kirjaa tapahtumat muistiin
· ilmoita tämän jälkeen asiasta yhdistyksen hallitukselle

Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun selvittäminen
(Ohje hallitukselle)

Hallituksen toimintavelvollisuus alkaa, kun epäasiallisen toiminnan kohteeksi joutunut on saattanut asian itse tai toisen henkilön välityksellä hallituksen tietoon. Selvissä tapauksissa hallituksen tulee ryhtyä toimiin oma-aloitteisesti.

Epäasialliseen kohteluun tulee puuttua suoraan, ripeästi ja tehokkaasti sekä seurattava, ettei se pääse jatkumaan.
· selvitä mitä on tapahtunut totuudenmukaisesti ja riittävällä tarkkuudella
· pyydä osapuolet ja muut tapahtuman tuntevat kirjaamaan tosiasiat
· keskustele ensisijaisesti asianosaisten kanssa
· tee muut mahdolliset selitykset luottamuksellisesti ja ilman ennakkoasenteita
· arvioi mahdollinen häirintä kuvattujen tilanteiden ja keskusteluissa esiin tulleiden seikkojen perusteella
· kirjaa käsityksesi tilanteesta. Ongelma kuvataan tekona, käyttäytymisenä tai laiminlyöntinä.

Todetun häirinnän ja epäasiallisen kohtelun aiheuttamat toimenpiteet

Tarvittaessa häirinnän tai epäasiallisen kohtelun lopettamisesta sovitaan yhdessä asianosaisten ja yhdistyksen hallituksen kanssa. Sovituista menettelytavoista laaditaan kirjallinen muistio.

Mikäli sopimukseen ei päästä, hallitus päättää yksipuolisesti toimista häirinnän ja epäasiallisen kohtelun lopettamiseksi. Hallitus tiedottaa häirinnän kohteeksi joutuneelle, että toimenpiteisiin on ryhdytty.

Päivitetty 1/2025