Viulunsoitonopettaja Eija Vilkki

Eija Vilkki valmistui Helsingin Konservatoriosta viulunsoitonopettajaksi v. 1986 Sirkka Kuulan johdolla. Valmistumisestaan lähtien hän on toiminut viulunsoitonopettajana Kotkan seudun musiikkiopistossa. Opetustoimensa ohella hän on toiminut orkesterisoittajana KymiSinfonietassa ja kamarimuusikkona eri kokoonpanoissa. A.S.T.E. -kvartetissa hän on soittanut vuodesta 2018 lähtien. Omista viuluoppilaistaan koottua Kotkan Nuoret Jouset -jousiryhmää hän on ohjannut yli 20 vuoden ajan. Hän toimii myös Kotkan Nuoret Jouset ry:n Lasten ja nuorten jousileirin johtajana.

Musiikkiopiston orkesteritoiminnassa Eija on ollut mukana vuodesta 2006 lähtien. Hän on johtanut niin Juniori- kuin Kamariorkesteria ja Tempo Tenavat – jousiorkesteria. Nykyään hän johtaa Kotkan Minijouset – jousiorkesteria. Kotkan Nuoret Jouset- jousiryhmänsä ja musiikkiopiston Kamariorkesterin kanssa hän on osallistunut vuosittain kansallisiin orkesteritapahtumiin. Ulkomaiset konserttimatkat ovat suuntautuneet mm. Pietariin, Salzburgiin, Klaipedaan, Saksan Greifswaldiin ja Lübeckiin. Hän tekee edelleen aktiivista yhteistyötä niin Sirkka Kuulan kuin entisten oppilaittensa kanssa. Eija Vilkin teemana sekä opetustyössä että musiikin tekemisessä on ”positiivisesti motivoiva yhteistoiminnallinen oppiminen”.