Kannatusyhdistyksen toiminta

Roosa ja Hannele Halinen vastaanottamassa Kotkan Nuorille Jousille myönnetty apuraha Suomen kulttuurirahaston apurahajuhlassa 5.5.2015

Oppilaiden vanhempien perustama Kotkan Nuoret Jouset -kannatusyhdistys on perustettu vuonna 2001 tukemaan Kotkan seudun musiikkiopiston nuoria jousisoittajia heidän vaativassa ja antoisassa harrastuksessaan. Yhdistyksen monipuolisen toiminnan kantavana ajatuksena on ”positiivisesti motivoiva yhteistoiminnallinen oppiminen”.

Yhdistyksen ansioista viulunsoittajille tarjoutuu erilaisia ja vaihtelevia esiintymistilaisuuksia musiikkiopiston omien konserttien lisäksi. Tärkeä osa yhdistyksen toimintaa ovat myös leirien ja virkistystapahtumien järjestäminen. Kotkan Nuoret Jouset ry:n järjestämästä pienimuotoisesta kesän viululeiristä on tullut vuosien saatossa tärkeä osa Kotkan seudun musiikkiopiston toiminta-alueen nuorten jousisoittajien harrastusta ja opiskelua, jossa myös pienet, alle kouluikäiset soittajat voivat turvallisesti tutustua leiritoimintaan.

Oppilaiden ehdoilla ja aktiivisten vanhempien tuella järjestetty toiminta on suuri lisä viulunsoitonopiskelijoiden opintoja Kotkan seudun musiikkiopistossa. Yhdistys antaa vanhemmille mahdollisuuden vaikuttaa ja tukea lastensa harrastamista, josta monien oppilaiden kohdalla on tullut jopa ammatti. 

Suomen kulttuurirahaston apurahajuhla 19.5.2016

Yhdistyksen toimintaa vuosien varrella ovat tukeneet:

Taiteen edistämiskeskus, Suomen sekä Kymenlaakson Kulttuurirahasto, Kymin 100-vuotissäätiö, Kotkan ja Haminan kaupunki, Pyhtään kunta, Kotkan ja Haminan Energia Oy:t sekä Kymenlaakson Sähkö Oy, Kymen Vesi Oy, Piispan Puutarha ja Puutarhalinna. Yhdistys tekee myös yhteistyötä Kotkan seudun musiikkiopiston ja Kotkan Lasten Kulttuurin kanssa.