Mistä kaikki alkoi?

Kotkan Nuoret Jouset ry hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 3.5.2001, mutta yhdistyksen toiminnan juuret juontavat viime vuosituhannen puolelle. Eija Vilkki oli harjoittanut viululuokkansa oppilaita ryhmänä jo aiemmin, ja yhdistyksen toimintaan alusta asti olennaisena osana kuuluneita viululeirejä oli järjestetty jo kesästä 1998 alkaen. Ajatus yhdistyksen perustamisesta sai lopullisen kipinänsä kesällä 2000, jolloin toimintaa alettiin toden teolla suunnitella. Syksyn 2000 aikana järjesteltiin käytännön asioita, ja yhdistyksen virallinen perustamiskokous pidettiin joulukuussa 2000, jolloin valittiin myös yhdistyksen ensimmäinen hallitus.

Yhdistyksen tavoitteena ja tarkoituksena on alusta asti ollut lasten ja nuorten tukeminen heidän vaativassa harrastuksessaan. Toiminnan taustalla on ajatus myönteisesti motivoivasta yhteistoiminnallisesta oppimisesta. Yhdistys on tukenut ja kehittänyt vuotuista viululeiritoimintaa sekä esiintymis- ja konserttimatkoja ja järjestänyt harrastuksen oheen virkistystoimintaa. Yhdistyksen myötä vanhemmat saavat mahdollisuuden vaikuttaa lastensa harrastukseen ja tukea sitä suorasti, eikä toiminta olisikaan mahdollista ilman aktiivisten vanhempien korvaamattoman arvokasta työpanosta.

Kotkan Nuoret Jouset 2001

Nuoren yhdistyksen alkutaival

Perustamiskokouksen jälkeen yhdistyksen toiminta käynnistyi vauhdikkaasti. Keväällä 2001 nauhoitettiin viuluryhmän ensimmäinen CD-levy. Kesän 2001 viululeiri järjestettiin Vehkalahden Kannusjärvellä Vehkarinteen leirikeskuksessa, josta tuli tulevien leirien vakiopaikka.

 Syksy 2001 ja kevät 2002 kuluivat ahkeran keikkailun merkeissä, ja ensimmäisenä kokonaisena toimintalukuvuotenaan Kotkan Nuoret Jouset esiintyi yhteensä 25 kertaa. Syksy 2002 käynnistyi viululeirillä, joka järjestettiin jälleen Vehkarinteessä. Eija Vilkin lisäksi leirillä opettajana oli ensimmäistä kertaa Sirkka Kuula-Niskanen, jonka monivuotinen panos yhdistyksen leirien ja mestarikurssien opettajana on merkittävä. 

Vuoden 2003 toimintaan kuului jo vakiintuneen esiintymistoiminnan lisäksi yhteistyötä kotkalaisen musiikkikoulu Muskatin kanssa. Omista konserteista merkittävimmät olivat kaksi suurta barokkikonserttia Pyhtään ja Kymin kirkoissa keväällä 2003. Yhteistyötä tehtiin myös Vantaan kansainvälisen koulun kanssa Sirkka Kuula-Niskasen välityksellä, ja Kotkan Nuoret Jouset esiintyi koulun joulukonsertissa Pyhän Laurin kirkossa Vantaalla joulukuussa. 

Barokkikonsertti Pyhtään kirkko 2003

Uudet tuulet puhaltavat

Vuonna 2004 yhdistyksen toiminnassa alkoi pikkuhiljaa tapahtua eräänlainen luonnollinen sukupolvenvaihdos. Alkuvuosien aktiivivanhemmat vetäytyivät lasten kasvaessa vähitellen enemmän taka-alalle ja mukaan tuli uusia vanhempia. Yhdistys sai myös ensimmäiset verkkosivunsa ja siirtyi näin ”nykyaikaan”. 

Vuoden 2004 aikana Kotkan Nuoret Jouset oli mukana Kaakkois-Suomen kattavassa Taideapteekki-projektissa, johon osallistuttiin yhteensä kolmen vuoden ajan. Muista esiintymisistä merkittävimpiä olivat Kymin ja Tuusulan kirkoissa järjestetyt konsertit yhteistyössä Sirkka Kuula-Niskasen kanssa. Tuusulan matkan yhteydessä vierailtiin myös Sibeliuksen kotitalossa Ainolassa.

Vuoden 2005 toimintaan kuului esiintymisiä erilaisissa tilaisuuksissa mm. Haminan sairaskodissa, Datariinassa, kansallisen veteraanipäivän juhlassa, Kotkan uimaseuran 100-vuotisjuhlissa sekä Taidejuna-projektissa. Viululeiri järjestettiin Vehkarinteessä, ja leirin ohjelmistoa esitettiin Haminassa Musiikkia kesäillassa -konserttisarjan puitteissa.

Vuoden 2006 suurin ponnistus alkuvuoden olivat Vuodenajat-konsertit, joissa Kotkan Nuoret Jouset esitti Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa. Solistit tulivat tietysti ryhmän omista riveistä, ja muut isot vierailevien sellistien ja basistin sekä Esa Ylösen kanssa muodostivat orkesterin. Syksyn kohokohta oli esiintyminen Kuopion Nuori soittaa -tapahtumassa, jossa Kotkan Nuoret Jouset sai esiintymisestään hienoa palautetta asiantuntijaraadilta.

Kulttuuriretkellä Sibeliuksen Ainolassa 2004

Nuoret jouset maailmalla

Vuonna 2006 Nuorten Jousten soittajia osallistui musiikkiopiston Norjan matkalle. Norjassa järjestettiin pohjoismainen orkesterileiri, johon osallistui 11 ryhmän viulistia. Norjan matka oli esimakua ja hyvää harjoitusta tulevien vuosien kansainvälistä toimintaa silmällä pitäen. 

Vuosi 2007 oli Kotkan Nuorille Jousille erittäin merkittävä: yhdistys teki ensimmäisen oman ulkomaan konserttimatkansa Itävallan Salzburgiin, ja lisäksi kesän viululeiri oli järjestyksessään kymmenes ja siten aivan erityinen juhlaleiri. Juhlan kunniaksi leirin ohjelmaa oli laajennettu niin, että mukana oli ensimmäistä kertaa myös sellistejä. Leirin juhlava päätöskonsertti pidettiin Kotkan kirkossa suurelle yleisölle.

Viime vuosien toimintaa

Vuosina 2008-2011 Nuorten Jousten toiminta jatkui edellisten vuosien tapaan aktiivisen leiritoiminnan ja esiintymisten merkeissä. Uusia kansainvälisiä yhteistyötahoja löytyi mm. Pietarin suunnalta. Tärkeänä yhteyshenkilönä on toiminut Pietarin suomalaisen musiikki-instituutin eli nykyisen Pietarin Suomi-opiston viulunsoitonopettaja Kaisa Bullat. Pietariin on tehty useita esiintymis- ja opintomatkoja, ja pietarilaisia oppilaita ja opettajia on vieraillut Kotkassa ja osallistunut leireille. Vuonna 2011 Kotkan Nuoret Jouset juhli kymmenvuotisjuhlaansa upeassa juhlakonsertissa Kotkan konserttitalolla. Joulukuussa 2011 yhdistys julkaisi toisen levynsä, joka on taltiointi juhlakonsertista.
Jousileiritoiminta on viime vuosina kasvanut ja laajentunut, ja mukana on nykyisin kaikkien jousisoitinten edustajia. Tärkeä osa leirejä onkin nykyään orkesteritoiminta, ja leireistä on tullut tärkeä osa musiikkiopiston yhteismusisointitoimintaa. Leirit järjestetään soittajien ehdoilla siten, että kulloisellekin soittajasukupolvelle räätälöidään sopivaa leiritoimintaa minijousista mestarikursseihin.

Viime vuosina Kotkan Nuoret Jouset on tehnyt paljon yhteistyötä sekä Kotkan että muiden musiikkiopistojen kanssa. Yhdistyksen soittajia on ollut mukana Kotkan seudun musiikkiopiston orkesterimatkoilla mm. Saksassa. Vuonna 2017 Toivo Kuulan orkesterisoitinnusten julkaisukonsertit tehtiin yhteistyössä Porvoon, Espoon ja Lapin musiikkiopistojen kanssa. Vuosina 2017-2018 yhteistyötä tehtiin myös kansainvälisellä tasolla Saksan Greifswaldin musiikkiopiston kanssa. Nykyisin Nuoret Jouset esiintyy edelleen aktiivisesti erilaisissa tilaisuuksissa Kotkan seudulla ja järjestää vuosittain omia konsertteja.